30 vuotta narinaa

Isäni remontoi kotitalomme 1980-luvun alussa. Siinä yhteydessä keittiön nurkkaan ostettiin siivouskomero Sokokselta. Se osoittautui pian huonoksi: ovi ei pysynyt kiinni vaan ponnahti auki tuon tuosta ilkeästi naristen. Vuosien mittaa kamanaan on lisäilty magneetteja ja sokkelin alle paperinippuja. Niistä huolimatta äitini saa edelleen lyödä ovea edelleen kiinni aivan tietyllä, avautumista ehkäisevällä tavalla.

Komero on kiusannut meitä 30 vuotta, sitä on kirottu ja manattu sen kaupitellutta myyjää, mutta kertaakaan ei puhuttu komeron vaihtamisesta uuteen. Ei kertaakaan. Vanhemmilleni komero on ollut annettu kohtalo, jotain minkä kanssa on vain edettävä. Vähän niin kuin vammainen lapsi tai nuoruuden moottoripyöräkolarissa loukattu lonkka.

Nykypäivän ihmiset eivät sietäisi narisevia komeroita. Päinvastoin, toimivatkin keittiökalusteet joutavat jätelavalle, jos ne talokaupan jälkeen eivät sovi uusien asukkaiden makuun. Vanhempieni jupiseva nöyryys on vaihtunut suoralinjaiseen itsetietoisuuteen.