Polku on paras

Kun lumi täyttää kaupungin, tulee päiviä, etteivät aurat ja pillarit ehdi kaikkialle. Sillioin jalkakäytäville, parkkipaikoille ja puistoihin syntyy polkuja. Syviä, vain kolmisenkymmentä senttiä leveitä väyliä. Minusta ne kauneinta talvessa.

Polut eivät kulje suoraan vaan kaartuvat ja haarautuvat vapaasti. Niitä kulkiessaan ihmiset valtaavat kaupungin takaisin itselleen liikennesuunnittelijoilta ja kaikenkarvaisilta työelämän tehostajilta. Kukaan ei oikeasti halua kulkea suoraviivaisesti!

Polulla jokainen on tasa-arvoinen. Se on kaikille yhtä kapea ja hankala eikä sillä pääse ohittelemaan. Silti useimmat nöyrtyvät astumaan sille, sillä polkukin nöyrä. Helsingin Word Design Capital -vuoden innoittamana voisi myös sanoa, että polku on arjen käyttödesigneä.

Minusta polku on myös anonyymiä hellyyttä. Se on paikalla aiemmin kulkeneiden lahja tuntemattomalla seuraajalleen. He ovat omalla kehollaan tehneet sen hankeen, niin että vielä jälkeen päinkin polussa tuntuu ruumiin lämpö. Jokainen askel on kuin reiden hipaisu tai liian pitkä katse.

Ja kun aurat lopulta kolistelevat hiljaisimmillekin kulmille, lumous purkautuu. Poikkeustilan mahdollistama läheisyys, luovuus ja luonnollisuus häviää hetkessä.

Vanhojen tanssit kiellettävä!

Onneksi minulla ei ole lapsia, ei ainakaan 17-vuotiaita lukiolaistyttöjä! Tällä viikolla on nimittäinen lukion vanhojen tanssien aika. Hieman epäloogisesti kukaan ei kuitenkaan puhu masurkan askelkuvioista vaan iltapuvuista, frakeista, kampaaja-ajoista ja solarium-rusketuksista.

Vanhojen tanssit ovat muuttuneet yhdeksi naisen elämän prinsessaleikkipäivistä. Poikia tarvitaan vain avustajiksi, tanssia kauneuskisan koreografiaksi. Illan todellinen teema ökykulutuksen kilpavarustelu. Naiseus tarkoittaa häikäilemätöntä tuhlausta.

Tilanne on julma. Miten köyhät perheet pystyvät maksamaan 700 euroan yhden illan prinsessaleikistä? Pikavipillä? Nukailijoiden nöyryytyksestä tekee satakertaisen, että juhlasalit täyttyvät tanhuajia himokkaasti zoomaavista vanhemmista, kummeista ja kavereista. Tätä iltaa muistellaan vielä juhannuksenakin!

Missä on opettajien ja Kouluhallituksen vastuu? Miten koulun tiloja voidaan antaa tällaiseen toimintaan? Minun mielestäni nykymuotoiset vanhojen tanssit pitäisi kieltää.

Jos vanhojen päivät olisivat initaatio todelliseen aikuisuuteen, nuorille kannattaisi opettaa lambaadaa ja tankotanssia. Esiintymispaikoiksi pitäisi valkata seudun limaisimmat räkälät ja yleisöksi kutsua strippibaarien hikisimmät äijät. Aikuisuushan on hyväksikäyttöä ja itsensä myymistä.

Vai löytyisikö jostain anarkistiteinejä, jotka murentaisivat vääristyneen perinteen sisältäpäin? Rohkenisiko joku tyttö pukeutua mummon retonkimekkoon tai poika luolamiehen talja-asuun?

Prinsessat puukottaisivat heidät rakennekynsillään jo ennen ensimmäistä poloneesia.

Hesvas on tulevaisuutta

Kun pääkaupunkiseutu hitsataan kuntauudistuksessa yhdeksi kunnaksi, on alettava miettiä sille nimeä. Helsinki se ei nimittäin voi olla.

Helsinki ei käy, koska kyseessä ei ole enää Helsinki. Helsinki ei nielaise naapureitaan, vaan tasa-arvoiset kunnat yhdistyvät omasta halustaan.

Helsinki on huono nimi myös, koska maailma se tuo mieleen helvetin. Kun mielikuvat tulevat yhä tärkeämmiksi, tällainen nimi on rasite koko Suomelle. Siitä on päästävä eroon.
Ehdotukseni pääkaupunkiseudun ja samalla Suomen uuden pääkaupungin nimeksi on Hesvas.

Se muodostuu vanhojen kuntien niemien aluista, joten se ankkuroituu lujasti alueen perinteeseen. Se on huomattavasti Helsinkiä helpompi lausua, oli puhujan äidinkeili mikä tahansa. Ja ennen kaikkea: se on neutraali.

Ehdotan myös, että Aasiassa uutta Hesvasta aletaan markkinoida mytologisin teemoin. Hes olisi meren jumalatar ja Vas maan jumala. Heidän liitostaan olisi syntynyt Hesvas, Itämeren tytär. Vastakohtien yhteenliittymänä se edustaisi harmoniaa ja onnea.

Kun aasialaisille kerrotaan, että avioliiton solmimenen Hesvasissa takaa liiton menestyksen, meillä käsissämme miljoonien hääturistien katkeamaton virta. Ja koska häät on vietettävä ylellisesti, Hesvas täyttyy luksusholleista, upeista ravintoloista ja toinen toistaan hienommista pikku putiikeista. Vauraus leviäisi kaukaisimpiin lähiöihin asti.

Siksi tarvitsemme Hesvasin!

Jenni-ilmiö

Näen jo silmissäni otsikot: Linnan kuningatar! Jenni valloitti Ruotsin! Jenni hurmasi Obaman! Kun äänestäjä piirsi lippuun kutosen, hän sai presidentin lisäksi kuuden vuoden kestotilauksen orgastista viihdejournalismia.

Jennistä tulee muoti-ikoni, suomalaisen muotoilun lähettiläs ja suomalaisen rodun valioyksilö. Hänet kehtaa päästää ryhmäkuvaan Michelle Obaman ja Carla Bruni-Sarkozyn rinnalle. Muumimammapainajainen on viimeinkin ohi.

Mutta Jennin pitäisi olla myös kaikkien äitien ihanne.

Nyt Jennin tärkein tehtävä onkin synnyttää Perillinen. Prinssi tai mieluiten Prinsessa.
Minusta se pitäisi laittaa alulle lapsi tänä vaaliyönä. Jos siitä tulee poika, nimeksi sopisi Voitto, ja jos tyttö, sopiva nimi olisi Vicktoria.

Ajoitus olisi sitenkin täydelinen, että linnanjuhliin mennessä raskaus olisi ohi ja Jenni voisi pukeutua tyköistuvaan iltapukuun. Kättelyä seuratessamme voisi huokailla, kuinka hyvin hän on palautunut synnytyksestä.

Ja ensimmäisen uudenvuoden puheensa aluksi Sauli voisi pitää pienokaista sylissän. Siinä sitä vasta olisi symboliikkaa!