Älä osta uutta!

Jos perustaisin nyt uutta kotia, en ostaisi sinne mitään uutta. Kirppareilla ja antiikkikaupoissa on paljon hienompia tavaroita kuin sisustusliikkeissä.

Miksi vanha on parempa kuin uusi?
1. Hinta-laatu-suhde on loistava. Epämuodikkaita astioita ja kalusteita saa naurettavan halvalla. Ikä taas todistaa, että tuote on kestävä.
2. Vanhat tavarat ovat uusia mielikuvituksellisempia. Uudet esineet syntyvät kohderyhmäanalyyseistä, kopoinnista ja markkinointiryhmän palavereista. Ennen tekemisessä mukana oli enemmän sattumaa ja henkilökohtaista makua.
3. Vanhoihin esineisiin on ehtinyt tarttua enemmän merkityksiä. Ne muistuttavat jostain, niitä on kosketeltu enemmän.
4. Vanhat tavarat ovat aidompia. Ne on valmistettu sillä alueella, jonka kulttuuria, raaka-aineita ja osaamista ne edustavat. Ja niiden patina on syntynyt käytössä, ei tehtaassa.
5. Vanhan ostaminen ei lisää saastumista tai luonnon tuhoutumista. Vaikutus on paremminkin päinvastainen, kun samalla jättää uuden tuotteen hankkimatta.

Ja sitten on se henkilökohtainen syy, joka on kenties kaikkein tärkein. Kun aloittelin itsenäistä elämää, uutena ostetut tavarat olivat aikuistumisen ja oikean elämän symboleja. Ne olivat saavutuksia, merkkejä menestyksestä. Nyt kirppareiden kalusteissa tuoksuu boheemi nuoruus, seikkailu ja vapaus.

Palaavatko ne sisustuksen uusimisella?

Hulluutta

Ympyröin Hullujen Päivien luettelosta Boss Orangen kalsaripaketin (22,90 e/2 kpl) ja N7 Protect & Perfect -päivä- ja yövoiteen (19,90 e/50 + 50 ml). Silti vihaan Hulluja Päiviä.

Hullut Päivät perustuvat painostukseen. Niiden idea on, etten voi rauhassa harkita ostostani, koska tavaran loppumisen uhka tykyttää koko ajan mielessäni. Virhehankinnat kuuluvat hulluttelujen hankintalogiikkaan.

Toisaalta ainutlaatusten löytöjen mahdollisuus hiertää aivoja ja vetää kohti tavarataloa. Rauhallinen viikonloppu perheen kanssa saa jäädä. Vanhaa ystävää voi tavata toisen kerran. Nämä löydöt voivat muuttaa elämän. Kaupungilla vastaan tulevat keltaiset muovikassit todistavat sen: nuo ihmiset ovat jo löytäneet onnen.

Eniten inhoan hikisiä ihmismassoja. Missä on ostotapahtuman ylellysyys, kun etsin alushousulaarista epätoivoisesti aikoja sitten loppunutta m-kokoa? Voiko kassajonossa kokea olevansa ainutlaatunen toimija?

Entä tuo nimi? Harhaanjohtavahan se on. Minusta olisi kohtuullista, että paikalle hankittaisiin oikeasti mielenterveysongelmaisia ihmisiä, vaikka näyteikkunoihin. Ja tapahtuman yhteiskumppanina pitäisi olla Suomen mielenterveysliitto, jolle osa päivien tuotosta lahjoitettaisiin. Nykyinen käytäntöhän on aikamoista heikompiosaisten riistoa!