Saisinko naisten television?

Lensin torstaina Kööpenhaminaan suuren viihde-elektroniikkamerkin kutsumana. Tivoliksi lavastetussa ikkunattomassa hallissa esiteltiin koko päivän kevään uutuuksia.

Melkein kaikilla laitteilla pystyi kuuntelemaan musiikkia, järjestämään soittolistoja ja kauko-ohjaamaan televisiota. Meilkein kaikki laitteet olivat mustia.

Päivän aikana vakuutuin siitä, ettei tuotekehitystiimeissä ollut yhtään naista eikä yhtään sisustusihmistä. Televisiot, musiikkilaitteet ja kaiuttimet tuntuivat olevan visuaalisesti sukua enemmän Dardh Vaderille kuin kotien sisustuksille. Kohderyhmänä on insinöörejä ja yhteys ulkopuolisiin galakseihin olematon.

Minusta tekniikkaan voisi olla muitakin näkökulmia.

Voisiko joku valmistaja ostaa rohkean askeleen autotallista olohuoneeseen? Voisiko kuvitellusta tulevaisuudesta palata nykypäivään? Voitaisiinko tyhjänpäiväisten nippeliominaisuuksi sijaan keskittyä ulkonäköön? Se on kuitenkin se käytetyin ominaisuus.

Olisi mahtavaa, jos joskus eri sisustustyyleja varten kehitettäisiin omia tuotelinjoja. Kaikki kodithan eivät näytä samalta. Myös huumoria voisi ottaa mukaan suunnitteluun. Hautakivenhartaat televisiot on jo nähty. Minä haluaisin turkoosin sinisen, kultaisilla koukerojaloilla seisovan ja riisinkeitintä muistuttavan töllön.

Tästä pidän!

Myönnetään: olen monesti negatiivinen. Mielestäni yhteiskunnassa ja sisustuslehdissä on paljon vialla, televisiosta tulee katsojia tyhmentäviä ohjelmia ja joka paikasta pursuava lapsiperheiden lässytys ärsyttää.

Mutta nytpä olenkin positiivinen ja kerron mistä pidän.

Nettisivusto The Selby on mahtava! Se on kuvittaja ja valokuvaaja Todd Selbyn blogi luovien ihmisten kodeista. Runsaiden miljöökuvien lisäksi näemme vaikkapa kenkäkaapin sisältöä, asukkaan suosikkikirjat lattialle levitettyinä tai voidepurkkikasoja vessan lavuaarin reunalla. Aiheen ei tarvitse olla sievä vaan kiinnostava. Kuvissa haiskahtaa huumori ja lemuaa löytämisen ilo.

Selbyllä asukkaat ovat mukana kuvissa. He elävät kotonaan ja esittelevät meille aarteitaan. Sisustus on osa heidän elämäänsä. Ihminen ja miljöö sulautuvat yhteen, varsinkin jos päässä on jättikoinen nallenaamari tai pää on rajattu kuvasta pois. Pönötys on rajattu aina pois.

Entä ne sisustukset? Näitä voi sanoa oikeasti persoonallisiksi, rennoiksi ja boheemeiksi. Ja se tarkoittaa, että ne kaikki ovat erilaisia. Jossain seinällä on Hermès-huivien kokoelma, toisessa vajan seinustalla viljellään yrttejä säilykepurkeissa. Nämä kodit paljastavat ujostelematta omistajansa. Pelkkien tavaroiden lisäksi näytetään ajatuksia. Pelkkien huoneiden sijaan päästetään omaan maailmaan.

Se on mahtavaa.

Jatka siis osoitteeseen
http://www.theselby.com/

Miesten romantiikkaa

Mikä on trendikkäintä sisustuksessa vuonna 2012? Vastaus löytyy Guy Ritchien uudesta elokuvasta Sherlock Holmes: A Game of Shadows. Näin tuon toimintaseikkailun tapaninpäivänä, ja se lavasteet, vai pitäisikö sanoa suoraan että sisustussuunnittelu teki vaikutuksen!

Siitä lähti purkautumaan vuoden mielenkiintoisin sisustussolmi.

Ristin elokuvan esittelemän tyylin miehekkääksi romantiikaksi. Se on 1800-luvun lopun ylenpalttisuutta, eli periaatteessa sitä samaa romantiikkaa, jota kaupat ovat pursunneet jo vuosia. Mutta näkökulma vaihtuu nyt naisellisuudesta miehekkyydeksi, maaseudusta kaupungiksi ja vaaleasta tummaksi.

Sherlockin lontoolaissalongissa rehottavat rotevat palmut, krumeluureiksi veistetyt kalusteet on petsattu tummiksi ja syvän violetteja samettiverhoja ryhdittävät suuritupsuiset nyörit. Salaisuuksiaan mestarietsivä säilyttää kilpikonnanluulla koristellussa kabinettikaapissa, pöytiä peittävät hyönteiskokoelmat ja lasikupujen alla ruoka-aikaa odottavat ahnaat lihansyöjäkasvit. Rikosten nerokkaat ratkaisut hahmottuvat seinän peittävillä kartoilla ja liitutauluilla.

Koko tunnettu maailma on läsnä. Siirtomaiden aarteet on rahdattu tänne, ja manifaktureissa Lontoon porvaristolle on herätetty henkiin koko siihen astinen tyylihistoria.

Ja nyt päästään tämän Holmesin tapauksen kutkuttavimpaan kohtaan: Miksi sisustuksen maailman vaihtoi laventelin tuoksun tupakkaan? Tietysti vaalea romantiikka alkaa jo kyllästyttää kaikkia, mutta on toinenkin syy. Sisustava mies.

Hänestä ei ole tähän saakka juuri puhuttu ainakaan Suomessa. Sisustuslehtien subjekti on poikkeuksetta sisustava nainen. Hän syntyi, kun kaikkien kuului mennä nuorina naimisiin ja vaimo jäi hoitamaan kotia miehen käydessä ansiotyössä. Mutta se aikahan on ohi: kaikki eivät mene enää naimisiin, eivät varsinkaan nuorina, ja molemmat sukupuolet käyvät töissä kodin ulkopuolella. Vaivihkaa on syntynyt sisustava mies.

Guy Ritchien elokuva on hyvin tietoinen tästä kaikesta, ja liekkeihin heitetään vain lisää öljyä: Sherlockin maailmassa naisia ei tarvita juuri lainkaan. Tässä saagan toisessa osassa uskollinen tohtori Watson menee tosin naimisiin, mutta homousvihjailuilla ilakoiva juoni tekee selväksi, että miesten keskinäiset suhteet ovat alttarilla solmittuja siteitä lujemmat. Davosin diplomaattitanssijaisissakin Sherlock vetää viimeisen valssinsa Watsonin kanssa.

Miehilläkin on siis tunteet, mutta miesten romantiikka on rajumpaa ja julkeampaa kuin naisten. Siihen liittyy kilpailua, taistelua ja metsästystä. Raakapellava ja potpourripussukat eivät riitä kuvaamaan niitä tunteita, vaan tarvitaan plyyshiä, suurikuvioisia tapetteja, kiillotettua mahonkia, patinoitua pronssia, loputtomasti valurautaa ja joitain apinan kallojakin.