Arki on nykyään kauneimpia sanojamme. Törmään sen nousevaan markkina-arvoon kaikkialla: S-kaupan kylmäkaapista minua tervehtii Arkijugurtti ja kassajonossa lehtien otsikot intoilevat ihanasta arjesta. Kuulen jo korvissani, kuinka kadulla tapaavat ystävättäret kehuvat toisiaan arkisen näköisiksi.
On hienoa, että ihmiset arvostavat sitä, mitä heillä on eniten. Mutta mikä on ilmiön toinen puoli? Mitä arjen nousu kertoo unelmistamme? Entä tavoitteistamme?
Minusta litran Arkijugurttipurkki tahtoo kertoa, että normaali arki on niin raskasta, että hyvä arki on muuttunut tavoitteeksi. Ja isot unelmathan tuntuvat jo ihan mauttomilta.
Jos heittäydymme mainosten ja kansikuvien maailmaan, arki avautuu meille kuin iPad-lehti. Kuvat liikkuvat ja puhuvat!
Unelmissa elämän kovuutta voi paeta pehmeään ja lämpimään kotipesään. Se on Arki. Haaveissamme vietämme onnellista iltaa perheen kanssa, katselemme televisiota kulmasohvlla, syömme yhdessä kokattua ruokaa. Televisio on jättikokoinen, kuva teräväpiirtoa, ääni monikanavainen. Sen välityksellä koetaan täysillä Elämä. Sohva on valtava, siihen mahtuu koko suku, elämme yhteisöllisesti. Sohva on valkoinen, elämä on tahraton.
Ja se ruoka! Se ei ole kiireessä lämmitettyä lisäaine-einestä, vaan se tehdään tuoreista raaka-aineista yhdessä. Kaikki ovat tänä iltana kotona. Kukaan ei puurra tietokoneen ääressä raporttia huomiseksi, ei viivy treeneissä. Piikikkäät alakulttuurit on nitistetty aikoja sitten, ja koko perhe pukeutuu samallalailla, rakastaa samoja makuja ja nauraa helmeilevästi yhdessä. Kuka voisi haluta muuta kuin tätä onnea?
Sisustuksen pienet yksityiskohat luovat ihanan tunnelman, koska isoja kokonaisuuksia on mahdotonta hallita. Vain pinet yksityiskohdat pystyy ymmärtämään ja vain niihin voi vaikuttaa.
Arki on rentoutta, reiluutta, raikkautta, lämpöä, yhdessä olemista, hyvää makua, tuttuja makuja, itseriittoisuutta, omahyväisyyttä, lyhytnäköisyyttä, itsekeskeisyyttä ja pelkoa.
